Debatten går vidare

I Hesari går för tillfället en tiodelad serie kallad Me puhumme ruotsia där hittills Janne Hollmén, Henrik Meinander, Kjell Herberts och Sampo Terho (orf. i Suomalaisuuden liitto) har publicerat sig. Meinander spann vidare på temat i sin kolumn i Husis. I Hesari beskrev Meinander hur svenskheten genomsyrar hela samhället och hur vi ända till medlet av 1800-talet inte varit åtskilda av språk utan sammanbundna av "... valtakunnan jakamaton kruunu, kirkko ja laki. Ei ihme, että itärajan takana olevat karjalaiset ortodoksit kutsuivat kaikkia suomalaisia ruotseiksi. Hehän olivat luterilaisia!"

I Husis påpekar Meinander att vi finlandssvenskar inte borde blanda oss i debatten om bl a tvångssvenska då våra motiv alltid ifrågasätts, inte enbart i språkligt syfte utan också som finländare. Samtidigt påpekar han att bl a det mesta arkivmaterial fram till 1900-talet är i Finland på svenska. Men det är ju en annan fråga. Jag har beslutat mig för att följa hans råd och slutar blanda mig i språkdebatten.

Vill dom inte lära sig svenska så låt bli då. Jag kan lika gärna läsa Eino Leinos finska som Ingvar Björkesons svenska version av La Divina Commedia. Den svenska har en modernistisk klarhet men Leino har ett så klingande och varierat vackert språk, minns ni: Elomme vaelluksen puolitiessä/ma harhaelin synkkää metsämaata/polulta oikealta poikenneena...
Och vad tänker ni om beskrivningen av mötet med Lucifer i Canto XXXIV:

Kävimme eespäin, sikskuin Mestarini
otolliseksi näki mulle näyttää
sen olennon, mi kerran kaunis oli.


Mun työnsi eteensä ja seisahutti
sanoen: »Tuon on Dis ja tuoss' on paikka,
mi suita vaativa on miehen mieltä.»


Lukija, ällös kysy, kuinka silloin
vapisin, jähmetyin, näät sit' en sanoin
ma kirjoita, kun sanat kaikk' ei riittäisi


En kuollut, enkä jäänyt henkiin itse,
lukija, tuumi, jos on järki sulla,
kuink' olin vailla tilaa kumpaistakin.


Kohosi päästä puolirintaan saakka
tuon tuskan valtakunnan Imperator;
ja ennen itse jätti lien kuin hänen


ees käsivartten kokoiset on jätit.
Nyt näät, kuink' olla suuren täytyy ruumiin,
mi suhtainen on osan moisen kanssa.


Jos oli hän niin kaunis kuin nyt ruma,
ja sentään Luojaa vastaan nosti otsan,
hänestä varmaan kaikki kurjuus tulee.


Ah, kuinka minusta ol' ihme suuri,
kun kasvot kolmet näin ma päässä hänen!
Punainen yks, se etupuolia puunsi


ja toiset kaksi siihen liittyi olan
kummankin[221] keskikohdall', yhtyin yhteen
päälakeen. Se, jok' oikealla oli


valkoisen kellervältä paistoi; väri
vasemman oli niinkuin niiden, jotka
tulevat Niilin virran vieremiltä.


Läks siipi alta kasvon kumpaisenkin
niin suuri kuin ol' lintukin; en nähnyt
merellä moisia ma purjehia.


Ne eivät olleet sulkaiset, vaan niinkuin
lepakon siivet; niillä niin hän lietsoi,
hänestä että kolme tuulta tuli.


Tuost' oli jäätynyt Kokytos kaikki.
Hän itki silmin kuusin, veet ja vaahto
verinen tippui kolmen leuan alta.

Hän joka suunsa hampain syntist' yhtä
kuin loukuin louskutti, niin että tuskaa
hän tuottaa kolmelle yht'aikaa saattoi.


Mut etummaista pahemmin kuin hampain
hän kynsin raastoi, niin ett' usein iho
poiss' oli aivan päältä selkärangan.


»Se sielu, joll' on tuossa suurin tuska»,
näin Oppaani, »on Judas Iskariotin;
pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy.


Ja noista, jotka nurinpäin noin riippuu,
suun mustan murtelema tuo on Brutus;
kas, kuin hän kärsii, vaan ei ääntä päästä.

Ha en bra sommar, oikein hyvää kesän jatkoa kaikille säädyille.

Lefa